Alanyan sopimusasianajaja ja sopimusoikeus
Sopimusoikeus sääntelee, miten velvoitesuhde syntyy osapuolten vastavuoroisten ja toisiaan vastaavien tahdonilmaisujen perusteella, miten se täytetään ja mitkä keinot ovat käytettävissä, jos sitä rikotaan. Ensimmäinen kysymys, joka määrää riita-asiassa noudatettavan tien, ei ole se, mitä sopimuksessa lukee, vaan mihin sopimustyyppiin se kuuluu: oikeudellinen luonnehdinta vaikuttaa yhdessä sovellettavaan vanhentumisaikaan, todistelusääntöihin, toimivaltaiseen tuomioistuimeen ja vaiheisiin, jotka on suoritettava ennen oikeudenkäyntiä.
Toinen ratkaiseva kysymys on rikkomuksen luonne. Laki ei anna velkojalle vain yhtä oikeutta, jos velvoitetta ei täytetä lainkaan tai asianmukaisesti, vaan toisensa poissulkevia valinnaisia oikeuksia; se, mitä oikeutta käytetään, muuttaa myös vaadittavissa olevan vahingonkorvauksen laajuutta. Myös valinnan ajankohta on tärkeä: laki edellyttää, että kun suorituksesta luopumiseen ja sopimuksesta vetäytymiseen annettu määräaika on kulunut tuloksettomana, tästä tahdosta on ilmoitettava viipymättä.
Kolmanneksi sitä, onko sopimus pätevästi tehty, voidaan riitauttaa kaikissa vaiheissa. Muotovaatimuksen noudattamatta jättäminen, tahdonilmaisun pätemättömyysperuste, edustusvallan puuttuminen tai toisen osapuolen yksipuolisesti laatimien ehtojen asettaminen voivat estää sopimukseen kirjatun määräyksen oikeusvaikutukset. Siksi sopimukseen perustuvaa vaatimusta arvioitaessa tutkitaan itse tekstin lisäksi myös miten sopimus on tehty.
Keskeiset palvelualueet
Sopimusoikeuden keskeiset riita-alueet
Sopimusriidat eivät johdu yhden lain yhdestä ainoasta osasta. Turkin velvoitelain (Borçlar Kanunu) yleisiä säännöksiä sovelletaan kaikkiin sopimuksiin; lisäksi sovelletaan sopimustyyppikohtaisia säännöksiä, ja jos osapuolet ovat elinkeinonharjoittajia, kauppalainsäädäntöä, tai jos vastapuoli on kuluttaja, kuluttajalainsäädäntöä. Saman sopimuksen osapuoliin voi soveltua eri oikeusjärjestelmiä, mikä muuttaa myös ennen oikeudenkäyntiä suoritettavia vaiheita.
Sopimuksen tekeminen, muoto ja tulkinta
Sopimus syntyy, kun osapuolet ilmaisevat tahtonsa vastavuoroisesti ja yhdenmukaisesti. Tahdonilmaisu voi olla nimenomainen tai konkludenttinen. Laki säätää, että sopimusten pätevyys ei ellei laissa toisin säädetä edellytä mitään erityistä muotoa; laissa säädetty muoto on pääsääntöisesti pätevyysmuoto, eivätkä tätä muotoa noudattamatta tehdyt sopimukset tuota oikeusvaikutuksia; tapaukset, joissa laki edellyttää muotoa ainoastaan näyttöä varten, ovat tämän säännön ulkopuolella. Siksi yleinen käsitys siitä, että "kirjoittamaton sopimus on pätemätön", on virheellinen — ongelma koskee useimmiten pätevyyden sijaan näyttöä.
Tapauksissa, joissa laissa edellytetään kirjallista muotoa, tämän muodon osatekijät on säännelty erikseen: kirjallisessa muodossa tehtävissä sopimuksissa on oltava velvoittautuvien osapuolten allekirjoitus. Turvallisen sähköisen allekirjoituksen osalta laki sisältää kaksi erillistä säännöstä — turvallinen sähköinen allekirjoitus korvaa kirjallisen muodon ja tuottaa kaikki käsin kirjoitetun allekirjoituksen oikeusvaikutukset. Tähän liittyy merkittävä rajoitus: sähköistä allekirjoitusta koskevan lainsäädännön mukaan toimia, joille laki edellyttää virallista muotoa tai erityistä menettelyä, ei voida suorittaa turvallisella sähköisellä allekirjoituksella. Kiinteistön luovutusta, kiinteistön myyntilupausta ja takausta ei tästä syystä voida tehdä sähköisellä allekirjoituksella.
Joidenkin sopimusten osalta laki edellyttää ankarampaa muotoa. Kiinteistön myynti ja kiinteistön myyntilupaus edellyttävät virallista muotoa; etuosto-oikeutta koskeva sopimus sen sijaan edellyttää ainoastaan kirjallista muotoa — nämä kolme eivät kuulu saman sääntelyn piiriin. Käsitys siitä, että kiinteistön kauppasopimus voidaan tehdä ainoastaan tapuvirastossa, ei ole myöskään enää ajankohtainen: 2022 vuonna tehdystä muutoksesta lähtien myös notaarit voivat laatia kiinteistön kauppasopimuksia.
Sopimuksen tulkinnassa laki asettaa etusijasäännön: määritettäessä ja tulkittaessa sopimuksen tyyppiä ja sisältöä on otettava huomioon osapuolten todellinen ja yhteinen tahto riippumatta niistä sanoista, joita he ovat käyttäneet erehdyksessä tai salatakseen todellisen tarkoituksensa. Käytännössä katsotaan tämän säännöksen seurauksena, että tekstiin otettu otsikko ei määrää sopimuksen tyyppiä ja että osapuolten tosiasiallinen menettely otetaan huomioon tulkinnassa.
Suoritus, suoritusjärjestys ja viivästys
Velan suorittamisen kannalta esiin nousee kaksi kysymystä: milloin ja missä järjestyksessä.
Velan erääntyminen määrittää hetken, jolloin velkoja voi vaatia suoritusta. Jos suoritusajasta ei ole sovittu osapuolten kesken eikä se ilmene oikeussuhteen luonteesta, velka erääntyy syntymishetkellään. Erääntyneen velan maksamatta jättävä velallinen joutuu sopimukseen perustuvien velkojen osalta pääsääntöisesti viivästykseen vasta velkojan maksuvaatimuksen (ihtar) jälkeen. Laissa luetellaan erikseen tilanteet, joissa maksuvaatimusta ei edellytetä: suorituspäivä on sovittu osapuolten kesken tai toinen osapuoli on sopimuksessa pidätetyn oikeuden nojalla määrännyt suorituspäivän asianmukaisella ilmoituksella. Samassa säännöksessä säädetään myös ilman maksuvaatimusta alkavasta viivästyksestä vahingonkorvaukseen ja perusteettomaan etuun perustuvien velkojen osalta.
Maksuvaatimuksen merkitys ei rajoitu pelkästään viivästyksen alkamishetken määrittämiseen: se määrittää myös viivästyskoron kertymisen alkamisen ja sen, milloin vaihtoehtoisia oikeuksia voidaan käyttää. Käytännössä yleisin virhe on kanteen nostaminen suoraan ilman maksuvaatimusta ja koron vaatiminen vasta kanteen nostamispäivästä.
Laki on ratkaissut suoritusjärjestystä koskevan kysymyksen "suoritusjärjestystä" koskevassa säännöksessä: osapuolen, joka vaatii vastavuoroisia velvoitteita sisältävän sopimuksen täyttämistä, on täytynyt täyttää oma velvoitteensa tai tarjota sen täyttämistä, ellei hänellä sopimuksen ehtojen ja ominaisuuksien perusteella ole oikeutta täyttää velvoitettaan myöhemmin. Käytännössä tätä puolustautumiskeinoa kutsutaan "suorituksesta pidättymisen väitteeksi"; laki ei käytä tätä termiä. Laissa ei myöskään säädetä, ettei velallinen joudu viivästykseen väitettä käytettäessä, vaan tämä hyväksytään oikeuskirjallisuudessa.
Lain "suorituskyvyttömyydeksi" kutsuma tilanne eroaa tästä — käytännössä käytetty ilmaus "maksukyvyttömyys" ei ole lain termi. Jos vastavuoroisia velvoitteita sisältävässä sopimuksessa toinen osapuoli joutuu maksukyvyttömäksi ja erityisesti jos hänen konkurssinsa tai häneen kohdistetun ulosottomenettelyn tuloksettomuus vaarantaa toisen osapuolen oikeuden, tämä osapuoli voi pidättyä oman velvoitteensa täyttämisestä ja purkaa sopimuksen, jollei hänen vaatimaansa vakuutta anneta sopivassa ajassa.
Sopimusrikkomus ja sopimuksen päättyminen
Jos velvoitetta ei ole täytetty lainkaan tai asianmukaisesti, laki säätää näyttötaakan kääntymisestä: velallinen on velvollinen korvaamaan aiheutuneen vahingon, ellei hän osoita, ettei hän ole vastuussa mistään tuottamuksesta. Tämä eroaa sopimussuhteen ulkopuolisesta vahingonkorvausvastuusta — siinä vahinkoa kärsineen on osoitettava vahinkonsa ja vahingonaiheuttajan tuottamus. Tuottamuksen osalta nämä kaksi järjestelmää ovat täysin toistensa vastakohtia.
Laki säätää lisäksi, että vahingonkorvausvastuuta koskevia säännöksiä sovelletaan analogisesti myös sopimusrikkomustilanteisiin. Tämän käytännön seurauksena on, että jos vahingon määrää ei voida täysin näyttää toteen, tuomari määrittää sen harkintansa mukaan ja myös kohtuullistamista koskevia sääntöjä sovelletaan tässä yhteydessä.
Vastuuvapauslausekkeiden rajoista on lisäksi säädetty erikseen, eikä pääsääntöä ja poikkeusta saa sekoittaa keskenään. Ennakolta tehty sopimus, jonka mukaan velallinen ei vastaa törkeästä huolimattomuudestaan, on ehdottomasti pätemätön. Jos erityisasiantuntemusta vaativaa palvelua, ammattia tai elinkeinoa saa harjoittaa vain lain tai toimivaltaisen viranomaisen myöntämän luvan perusteella, myös ennakolta tehty sopimus, jonka mukaan velallinen ei vastaa lievästä huolimattomuudestaan, katsotaan ehdottomasti pätemättömäksi. Palvelusopimuksesta johtuvien velvoitteiden osalta on olemassa vielä yksi erillinen ehdottoman pätemättömyyden peruste. Sen sijaan avustavien henkilöiden toimista johtuvasta vastuusta voidaan pääsääntöisesti vapautua ennakolta sopimuksella; laki poistaa tämän mahdollisuuden ainoastaan silloin, kun palvelu edellyttää erityisasiantuntemusta ja sitä saa harjoittaa vain luvan perusteella.
Sopimuksen päättämisen osalta on erotettava toisistaan kaksi eri tapaa. Sopimuksen purkamisen yhteydessä osapuolet vapautuvat vastavuoroisesti suoritusvelvollisuudestaan ja voivat vaatia takaisin sen, mitä ovat jo suorittaneet; laki on ilmaissut tämän seurauksen näillä sanoilla, eikä ”taannehtiva” luonnehdinta ole lain termi. Irtisanominen puolestaan koskee kestovelkasopimuksia: laki on erikseen säätänyt velkojan oikeudesta irtisanoa jo täytäntöönpantu kestovelkasopimus velallisen viivästyksen tapauksessa.
Sopimussakko, takaus ja vakuudet
Laissa säädetään kolmesta "sopimussakkona" kutsutun oikeusinstituution ilmenemismuodosta: valinnainen sopimussakko, suorituksen lisäksi maksettava sopimussakko ja purkautumissakko. Erottelu on ratkaiseva, koska se määrittää, voiko velkoja vaatia sekä päävelan täyttämistä että sopimussakkoa. Lain mukaan velkoja voi ellei sopimuksesta muuta johdu vaatia joko suoritusta tai sopimussakkoa. Tapaus, jossa molempia voidaan vaatia, on rajattu suppeasti — velkaa ei ole suoritettu määrättynä aikana tai määrätyssä paikassa — ja edellytyksenä on, ettei velkoja ole nimenomaisesti luopunut oikeudestaan eikä ottanut suoritusta vastaan varaumitta.
Sakon määrää koskeva tärkein säännös liittyy tuomarin puuttumiseen: "Tuomari alentaa viran puolesta kohtuuttomana pitämäänsä sopimussakkoa." Lain tässä käyttämä verbimuoto on huomionarvoinen — koko velvoitelain alueella tässä muodossa esiintyvä "alentaa" esiintyy vain tässä säännöksessä; muissa alentamista koskevissa säännöksissä käytetään muotoa, joka antaa tuomarille harkintavaltaa. Kaupallisissa asioissa kauppalainsäädännössä sitä vastoin säädetään, että elinkeinonharjoittajana toimiva velallinen ei voi vaatia tuomioistuimelta kohtuuttoman sopimussakon alentamista. Näiden kahden säännöksen välistä suhdetta ei ole lakiteksteissä nimenomaisesti ratkaistu.
Takaus on muotovaatimuksiltaan yksi laissa tiukimmin säännellyistä sopimuksista. Takaussopimuksen on oltava kirjallinen, ja takaajan vastattavaksi tuleva enimmäismäärä, takauksen päivämäärä sekä mahdollinen tahto toimia yhteisvastuullisena takaajana on ilmoitettava takaajan omin käsin; näitä edellytyksiä noudattamatta annettu takaus ei ole pätevä. Samaa muotoa vaaditaan myös takauslupaukselta ja takauksen antamiseen annettavalta erityisvaltuutukselta. Myös takaajan vastuuta lisääviin myöhempiin muutoksiin sovelletaan samaa muotovaatimusta.
Naimisissa olevien henkilöiden toimimiselle takaajana vaaditaan pääsääntöisesti puolison kirjallinen suostumus, ja suostumus on annettava ennen sopimuksen tekemistä tai viimeistään sen tekemishetkellä. Tämä sääntö ei ole ehdoton: jos tuomioistuin on antanut erillään asumista koskevan päätöksen tai jos toisella puolisoista on syntynyt lain mukainen oikeus asua erillään, suostumusta ei vaadita. Laki ei myöskään edellytä puolison suostumusta kaupparekisteriin merkityn kaupallisen yrityksen omistajan sekä kauppayhtiön osakkaan tai johtajan yritykseen tai yhtiöön liittyviin takauksiin, elinkeinonharjoittajien ja käsityöläisten rekisteriin merkittyjen elinkeinonharjoittajien ja käsityöläisten ammattitoimintaansa liittyviin takauksiin eikä tiettyjen luottotyyppien osalta. Kahta seikkaa on tarkasteltava yhdessä: rekisteröinti ja takauksen liittyminen yritykseen tai yhtiöön. Pelkkä asema ei yksin riitä. Jos sama henkilö, asemansa muuttumatta, takaa kolmannen henkilön henkilökohtaisen velan, puolison suostumusta vaaditaan edelleen. Koska nämä ovat käytännössä yleisimpiä tapauksia, oletus siitä, että "puolison suostumus on aina välttämätön", on virheellinen.
Keston osalta laki asettaa luonnollisen henkilön antamalle takaukselle enimmäisajan; kun tämä aika päättyy, takaus raukeaa itsestään, ja aika alkaa kulua takaussopimuksen tekemisestä. Jatkaminen on mahdollista vain aikaisintaan yhtä vuotta ennen päättymistä ja takauksen muotovaatimukset täyttävällä kirjallisella ilmoituksella. Oikeushenkilön antamalle takaukselle ei ole tällaista enimmäisaikaa.
Vaihe vaiheelta
Miten sopimusriidassa edetään?
Sopimuksen ja suhteen luonnehdinta
Ensimmäinen askel ei ole sopimustekstin lukeminen vaan suhteen oikeudellinen luonnehdinta. Jokainen laissa säännelty sopimustyyppi on oman erityissääntelynsä alainen; luonnehdinta määrää sovellettavan vanhentumisajan, virheitä ja luovutusta koskevan sääntelyn, purkuehdot ja joissakin tapauksissa muotovaatimuksen. Tekstiin asetettu otsikko ei sido tätä luonnehdintaa.
Toimivallan osalta sopimuksesta johtuvat kanteet käsitellään pääsääntöisesti yleisessä siviilituomioistuimessa (asliye hukuk mahkemesi). Tästä on kolme merkittävää poikkeusta: kauppalainsäädännössä kaupallisiksi kanteiksi katsotut riidat kuuluvat kauppatuomioistuimelle (asliye ticaret mahkemesi), kuluttajaliiketoimista johtuvat kuluttajatuomioistuimelle (tüketici mahkemesi) ja työsopimuksesta johtuvat työtuomioistuimelle (iş mahkemesi). Toimivaltaa koskevat säännöt ovat julkisen järjestyksen alaisia, eikä niitä voida muuttaa osapuolten tahdolla; tuomioistuin ottaa toimivallan puuttumisen huomioon viran puolesta oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa. Kauppalainsäädäntö on kuitenkin säätänyt helpotuksen: paikkakunnalla, jolla ei ole kauppatuomioistuinta (asliye ticaret mahkemesi), toimivaltasäännökseen vetoamatta jättäminen ei edellytä toimivallan puuttumista koskevan päätöksen tekemistä.
Luonnehdinnan vaikutus ei rajoitu näihin kolmeen otsikkoon. Sama liiketoimi voi olla toisen osapuolen kannalta kaupallinen ja toisen osapuolen kannalta kuluttajaliiketoimi; tällöin myös ennen kannetta suoritettavat vaiheet määräytyvät kunkin vastaajan osalta erikseen. Tässä vaiheessa tutkitaan yhdessä sopimusasiakirja, sen liitteet, mahdollinen puitesopimus, tilaus- ja luovutusasiakirjat, lasku ja maksutositteet sekä osapuolten asemaa osoittavat asiakirjat. Virheellisestä luonnehdinnasta seuraava vaikutus ei ole ainoastaan prosessuaalinen – väärään vanhentumisaikaan luottaminen voi johtaa oikeuden aineellisoikeudelliseen menettämiseen.
Toimivallan osalta yleinen sääntö on vastaajan kotipaikan tuomioistuin. Sopimuksesta johtuvissa kanteissa laki on tähän lisännyt valinnaisen toimivaltaperusteen: kanne voidaan nostaa myös sopimuksen täyttöpaikan tuomioistuimessa. Kuitenkin ehdottomat toimivaltasäännökset ovat voimassa: kiinteistöön kohdistuvaa esineoikeutta koskevat kanteet voidaan nostaa ainoastaan kiinteistön sijaintipaikan tuomioistuimessa, eikä näissä asioissa voida tehdä toimivaltasopimusta – tämä rajoitus on ratkaiseva kiinteistön myyntiä ja myyntilupausta koskevissa asioissa. Mahdollisuus toimivaltasopimuksen tekemiseen on tunnustettu ainoastaan kauppiaiden ja julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden välillä, ja laki pitää tällaista sopimusta pääsääntöisesti yksinomaisena – ellei toisin sovita, kanne voidaan nostaa ainoastaan määrätyssä tuomioistuimessa.
Ennen oikeudenkäyntiä: oikeudellinen ilmoitus, määräajan asettaminen ja sovittelu
Oikeudenkäyntiä edeltävällä vaiheella on kaksi eri tehtävää: velallisen saattaminen viivästykseen (temerrüt) ja mahdollisen oikeudenkäynnin edellytyksen täyttäminen. Nämä ovat eri asioita, eikä niitä pidä sekoittaa keskenään.
Oikeudellinen ilmoitus (ihtar) on pääsääntöisesti sopimukseen perustuvien velvoitteiden viivästyksen edellytys, ja se määrittää koron alkamisajankohdan. Valintaoikeuksien käyttämiseksi laki edellyttää lisäksi asianmukaisen määräajan asettamista; tämän määräajan voi asettaa velkoja, tai sitä voidaan pyytää tuomioistuimelta. Laissa luetellaan kolme tilannetta, joissa määräajan asettamista ei edellytetä: kun velallisen tilanteesta tai käyttäytymisestä ilmenee, että määräajan asettaminen olisi tehotonta; kun velallisen viivästyksen seurauksena velan suorittaminen olisi velkojalle hyödytöntä; ja kun sopimuksesta ilmenee, että jos velkaa ei suoriteta tiettynä ajankohtana tai tietyn ajan kuluessa, suoritusta ei enää hyväksytä. Viimeksi mainittua kutsutaan käytännössä määräaikaiseksi liiketoimeksi.
Sovittelu oikeudenkäynnin edellytyksenä on tästä täysin erillinen järjestelmä, ja tähän liittyy yleinen virhekäsitys: Turkin oikeudessa ei ole yleistä säännöstä, jonka mukaan sovittelu olisi oikeudenkäynnin edellytys "kaikille rahasaatavia koskeville kanteille". Sovittelulaki ei itsessään määritä soveltamisalaa, vaan viittaa muihin lakeihin toteamalla, että sovittelijan puoleen on käännyttävä ennen kanteen nostamista, "jos asiaa koskevissa laeissa näin säädetään". Soveltamisala määräytyy neljän eri järjestelmän perusteella:
Ensimmäinen ryhmä on kaupalliset riita-asiat. Kauppalainsäädännön mukaan kaupallisissa riita-asioissa, joiden kohteena on rahamääräinen saatava, vahingonkorvaus, vastalauseen kumoaminen, negatiivinen vahvistuskanne tai palautuskanne, sovitteluun on turvauduttava oikeudenkäynnin edellytyksenä. Kolme viimeksi mainittua kannelajia lisättiin soveltamisalaan 2023 vuonna; siksi vanhempiin lähteisiin perustuva toiminta voi johtaa oikeuksien menettämiseen. Toinen ryhmä on työriidat; työtapaturmista ja ammattitaudeista johtuvat vahingonkorvauskanteet on jätetty tämän soveltamisalan ulkopuolelle. Kolmas ryhmä on kuluttajariidat, joiden osalta laissa säädetään viidestä poikkeuksesta — yksi niistä koskee kuluttajasopimuksen piiriin kuuluvan kiinteistön esineoikeudesta johtuvia riitoja. Neljäs ryhmä muodostuu neljästä sovittelulaissa nimenomaisesti mainitusta riitalajista: vuokrasuhteesta — lukuun ottamatta vuokrattujen kiinteistöjen ulosottoon perustumattomalla ulosotolla tapahtuvaa häätöä —, irtaimen ja kiinteän omaisuuden jakamisesta sekä yhteisomistuksen purkamisesta, asunto-osakeyhtiöoikeudesta ja naapuruusoikeudesta johtuvat riidat.
Tällä erottelulla on kaksi käytännön seurausta. Sopimusriidassa, joka ei ole kaupallinen eikä kuulu näihin neljään järjestelmään, sovitteluun turvautuminen ei ole oikeudenkäynnin edellytys. Toisaalta kaupallisten riita-asioiden soveltamisala on rajattu viiteen kannelajiin, joten vaatimus tietyn suorituksen täyttämisestä jää pääsääntöisesti sen ulkopuolelle. Sen sijaan sovittelulaissa mainituissa neljässä riitalajissa ja kuluttajariidoissa vaatimuksen tyypillä ei ole merkitystä — ratkaisevaa on riidan lähde.
Kaksi muuta seikkaa ovat tärkeitä. Jos osapuolten välillä on välityssopimus, näitä säännöksiä ei sovelleta lainkaan. Turvaamistoimi- ja väliaikaista takavarikkoa koskevat pyynnöt eivät myöskään odota menettelyä; väliaikainen oikeussuoja voidaan saada ensin, eikä kanteen nostamisen määräaika kulu sovittelun aikana.
Jos kanne nostetaan ilman oikeudenkäynnin edellytyksen täyttymistä, seuraukset jakautuvat kahteen tilanteeseen: jos sovitteluun ei ole lainkaan turvauduttu, kanne hylätään ilman muita toimenpiteitä oikeudenkäynnin edellytyksen puuttumisen vuoksi; jos sovitteluun on turvauduttu mutta lopullista pöytäkirjaa ei ole liitetty kannekirjelmään, tuomioistuin antaa yhden viikon ehdottoman määräajan. On myös huomioitava, että menettely keskeyttää vanhentumisajan kulumisen, ei katkaise vanhentumista — keskeytyksen aikana määräaika ei ala alusta, vaan jatkuu siitä, mihin se jäi.
Oikeudenkäynti-, todistelu- ja asiakirjatodistelua koskevat säännöt
Sopimusriidoissa todistelu etenee eri tavalla kuin vahingonkorvauskanteissa: ratkaisevaa on, millä todisteella asia voidaan näyttää toteen.
Prosessilaki asettaa rahamääräisen rajan: tämän rajan ylittävät oikeustoimet on näytettävä toteen asiakirjalla. Raja nousee vuosittain automaattisesti uudelleenarvostusasteen mukaisesti, ja lakia sovellettaessa ratkaiseva ajankohta on oikeustoimen tekemispäivä, ei kanteen nostamispäivä. Jos tämä ero jää huomaamatta, vuosia sitten tehtyä oikeustointa arvioidaan nykyisen rajan perusteella, jolloin lopputulos on virheellinen.
Toinen ja vielä ankarampi sääntö koskee asiakirjatodisteen vastaista näyttöä: asiakirjaan perustuvaa väitettä vastaan esitettyjä oikeustoimia, jotka ovat omiaan kumoamaan asiakirjan oikeusvaikutuksen ja todistusvoiman tai heikentämään niitä, ei voida näyttää toteen todistajilla. Nämä kaksi sääntöä yhdessä johtavat siihen, että asiakirjatodisteen sisältävässä asiassa väitettyä suullista muutosta ei voida näyttää toteen todistajilla.
Laki on lieventänyt tätä ankaruutta useissa kohdissa. Erillisessä säännöksessä luetellaan kirjallisella todisteella näyttämistä koskevan vaatimuksen poikkeukset, joihin kuuluvat myös tahdonmuutoksen virhettä ja näennäistoimea koskevat väitteet. Kaksi seikkaa vastaa käytännössä yleisimpiin tarpeisiin. Ensimmäinen on oikeudellinen instituutio, jota laki kutsuu "näytön aluksi" — käytännössä käytetty ilmaus "kirjallinen näytön alku" ei ole lain termi. Asiakirja, jonka on antanut tai lähettänyt henkilö, jota vastaan väite esitetään, tai tämän edustaja, mahdollistaa todistajien kuulemisen, jos asiakirja ei täysin todista väitettyä oikeustointa mutta tekee sen olemassaolon todennäköiseksi. Toinen seikka on, että kirjallisella todisteella näyttämistä koskevaa sääntöä ei sovelleta, jos vastapuoli nimenomaisesti suostuu siihen.
Sähköisiä viestejä koskee erillinen sääntely. Turvallisella sähköisellä allekirjoituksella varustetut tiedot rinnastetaan kirjalliseen todisteeseen. Sen sijaan sähköpostien, tekstiviestien ja pikaviestien osalta lainsäädännössä ei ole erityistä säännöstä; ne ovat prosessilain tarkoittamia asiakirjoja, eivät kirjallisia todisteita, mutta ne voivat edellytysten täyttyessä muodostaa näytön alun ja kuuluvat tuomarin vapaan harkinnan piiriin.
Myös prosessia koskeva muutos tuli voimaan vuonna 2026: määrältään epämääräistä saatavaa koskeva kanne sääntelevä säännös kumottiin 31 heinäkuuta 2026. Sen tilalle otettiin käyttöön uusi mahdollisuus osittaiseen kanteeseen — kun kanteessa vaaditaan vain osaa saatavasta, vaatimusta voidaan samassa asiassa yhden kerran ja kanteen laajentamiskiellon estämättä korottaa asian tutkinnan päättymiseen saakka; tällöin vanhentumisen katsotaan katkenneen kanteen nostamispäivästä myös korotetun osan osalta. Ennen tätä päivämäärää nostetuissa kanteissa sovelletaan edelleen aiempaa sääntelyä.
Päätös, korko ja ulosotto
Sopimukseen perustuvissa rahasaatavissa korkoa kertyy kahtena eri lajina: sopimuksessa sovittu korko ja viivästyskorko. Viivästyskorkoa kertyy siitä päivästä, jona velallinen joutuu viivästykseen. Korkokannan osalta porrastus on kolmiportainen: sopimuksessa sovittu viivästyskorko; jos sitä ei ole sovittu ja sopimuksen mukainen sopimuskorko on lakisääteistä korkoa korkeampi, sovelletaan tätä korkokantaa; jos tätäkään ei ole, sovelletaan lakisääteistä korkokantaa. Jos keskimmäinen porras ohitetaan, velkoja kärsii oikeudenmenetyksen sopimuksissa, joissa sopimuskorko on korkea.
Lakisääteisen korkokannan määräytymistapa muuttui perusteellisesti 31 heinäkuuta 2026. Kiinteästä korkokannasta luovuttiin, ja korkokanta määräytyy Turkin tasavallan keskuspankin edellisen vuoden 31 joulukuuta soveltaman lyhytaikaisten luotto-operaatioiden diskonttokoron 80 prosentiksi. Laissa säädetään myös keskivuoden tarkistuksesta: jos mainittu diskonttokorko 30 kesäkuuta poikkeaa edellisen vuoden 31 joulukuuta sovelletusta korosta vähintään viisi prosenttiyksikköä, vuoden toisella puoliskolla sovelletaan 30 kesäkuuta vahvistetun koron 80 prosenttia. Tälle muutokselle ei ole säädetty siirtymäsäännöstä, joka riippuisi tapahtuma- tai sopimusajankohdasta; korko lasketaan siis jaksoittain, ja 31 heinäkuuta 2026 edeltävä jakso ja sen jälkeinen jakso ovat eri korkokannan alaisia. Muutoksen seurauksena korkokanta moninkertaistui — jokainen korkolaskelma, joka on laadittu erottelematta 31 heinäkuuta 2026 edeltävää ja jälkeistä aikaa, on virheellinen.
Laki asettaa ylärajan myös sopimuksessa sovitulle korolle, eikä tämä yläraja ole yksittäinen: sopimuskorkoa ei voida sopia niin, että se ylittää lakisääteisen korkokannan viidelläkymmenellä prosentilla, eikä viivästyskorkoa niin, että se ylittää sen sadalla prosentilla — toisin sanoen toinen on puolitoistakertainen ja toinen kaksinkertainen lakisääteiseen korkokantaan verrattuna. Koska lakisääteinen korkokanta on noussut, myös nämä ylärajat ovat nousseet.
Kaupallisissa liiketoimissa tilanne on erilainen, ja niissä sovelletaan useita korkokantoja. Jos korkokantaa ei ole sovittu, kaupallisissa liiketoimissa viivästyskorko määräytyy keskuspankin ilmoittaman ennakko-operaatioissa sovellettavan korkokannan mukaan; kun tämä korkokanta on lakisääteistä korkoa korkeampi, tätä korkeampaa korkoa voidaan vaatia, vaikka sopimusta ei olisikaan. Tavaroiden ja palveluiden toimituksessa tapahtuvia maksuviivästyksiä koskee lisäksi erillinen sääntely, ja osa tämän sääntelyn määräyksistä on pakottavaa oikeutta — jos velkoja on pieni tai keskisuuri yritys taikka maatalous- tai kotieläintuottaja tai velallinen on suuryritys, maksuaika ei saa ylittää kuuttakymmentä päivää. Näitä kahta edellytystä ei sovelleta yhdessä vaan erikseen.
Päätöksen täytäntöönpanovaiheessa perintä-, ulosmittaus- ja myyntitoimet toteutetaan ulosotto- ja konkurssioikeuden sääntöjen mukaisesti; yksityiskohdat käsitellään ulosotto- ja konkurssioikeus -sivulla.
Mitä voidaan vaatia rikkomistapauksessa
Sopimusrikkomuksen tapauksessa käytettävissä olevat vaihtoehtoiset oikeudet
Luontoissuoritus ja viivästysvahingonkorvaus
Kun velallinen joutuu viivästykseen, velkojan ensimmäinen mahdollisuus on edelleen vaatia velan luontoissuoritusta ja lisäksi korvausta viivästyksestä aiheutuneesta vahingosta. Laki säätää tämän viivästyksen yleiseksi seuraukseksi ja edellyttää, että velallinen korvaa viivästyksestä aiheutuneen vahingon, ellei hän osoita, ettei viivästyminen ole johtunut hänen syystään.
Rahavelkojen osalta tämän vahingon vähimmäiskorvaus on viivästyskorko. Jos velkoja osoittaa kärsineensä viivästyskoron ylittävää vahinkoa, hän voi vaatia myös koron ylittävää vahinkoa; velallinen vapautuu tästä vastuusta vain osoittamalla, ettei viivästyminen ole johtunut hänen syystään. Laki säätää lisäksi, että jos koron ylittävän vahingon määrä voidaan todeta vireillä olevassa oikeudenkäynnissä, tuomarin on kantajan vaatimuksesta tuomittava myös tämä määrä pääasiaa ratkaistessaan.
Tämän menettelyn etuna on, etteivät vaihtoehtoiset oikeudet raukea: velkoja voi edelleen odottaa suoritusta ja siirtyä muihin keinoihin, kun määräajan asettamisen edellytys täyttyy.
Velvoitteen täyttämättä jättämisestä aiheutuva vahinko
Vastavuoroisia velvoitteita synnyttävissä sopimuksissa velallisen joutuessa viivästykseen velkoja voi asettaa suoritukselle kohtuullisen ajan tai pyytää tuomioistuinta asettamaan tällaisen ajan. Jos suoritusta ei tapahdu määräajassa, velkojalla on aina oikeus vaatia suoritusta ja viivästyksestä aiheutunutta vahingonkorvausta. Hän voi kuitenkin myös ilmoittaa heti luopuvansa suorituksesta ja vaatia korvausta velvoitteen täyttämättä jättämisestä aiheutuneesta vahingosta.
Tämä on lain nimenomainen sanamuoto; käytännössä tästä erästä käytetään nimitystä positiivinen vahinko — tätä termiä ei esiinny laissa. Oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä hyväksytään, että tämä vahinko lasketaan sen tilanteen, jossa velkoja olisi ollut, jos sopimus olisi täytetty asianmukaisesti, ja sen tilanteen välisenä erona, jossa hän tosiasiallisesti on. Tähän luetaan täyttämättä jääneen suorituksen hankkimisesta korvaavalla tavalla aiheutuva erotus sekä saamatta jäänyt voitto.
Lain nimenomaisen säännöksen mukaan ilmoitus on tehtävä välittömästi; viivästynyt ilmoitus saattaa tämän keinon käytön kyseenalaiseksi.
Sopimuksen pätemättömyyden vuoksi kärsitty vahinko
Samassa säännöksessä velkojalle on annettu kolmas mahdollisuus: ilmoittaa välittömästi luopuvansa suorituksesta ja purkaa sopimus.
Dönme hâlinde taraflar vapautuvat vastavuoroisista suoritusvelvollisuuksistaan ja voivat vaatia aiemmin suorittamiensa suoritusten palauttamista. Velkoja voi lisäksi vaatia sopimuksen tehottomaksi jäämisen vuoksi kärsimänsä vahingon korvaamista; velallinen voi vapautua tästä vastuusta osoittamalla, ettei ole syyllistynyt tuottamukseen. Käytännössä tätä erää kutsutaan negatiiviseksi sopimusvahingoksi — sekään ei ole lain käyttämä termi. Tässä yhteydessä käsitellään sopimuskuluja ja suoritukseen valmistautumisesta aiheutuneita kustannuksia.
Dönmeä ei pidä sekoittaa sopimuksen päättämiseen (fesih). Jatkuvaan suoritukseen perustuvissa sopimuksissa ja silloin, kun sopimuksen täyttäminen on jo aloitettu, laissa on palautumisen sijasta pidätetty velkojalle oikeus päättää sopimus.
Sopimuksen mukauttaminen ja mahdottomuus
Sopimuksen tekemisen jälkeen tapahtuva olosuhteiden muuttuminen voi tietyissä tapauksissa vaikuttaa suoritusvelvollisuuteen.
Jos velan suorittaminen tulee mahdottomaksi syistä, joista velallista ei voida asettaa vastuuseen, velka lakkaa. Molemminpuolisia velvoitteita asettavissa sopimuksissa velallinen vapautuu velastaan, mutta on velvollinen palauttamaan vastapuolelta saamansa suorituksen perusteettoman edun säännösten mukaisesti ja menettää oikeuden vaatia suoritusta, jota ei ole vielä hänelle suoritettu. Edellytetään myös, että velallinen ilmoittaa viipymättä velkojalle siitä, että suoritus on tullut mahdottomaksi, ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin vahingon lisääntymisen estämiseksi.
Kohtuuton suoritusvaikeus on erillinen oikeusinstituutio, ja laki asettaa sille neljä edellytystä: ennakoimattoman ja sellaisen poikkeuksellisen tilanteen ilmeneminen, jota ei olisi voitu odottaakaan, ettei se johdu velallisesta, että suorituksen vaatiminen velalliselta olisi vastoin vilpittömän mielen periaatteita, ja että velallinen ei ole vielä suorittanut velkaansa tai on suorittanut sen pidättäen oikeutensa. Edellytysten täsmällinen sanamuoto on esitetty jäljempänä usein kysytyt kysymykset -osiossa. Jos edellytykset täyttyvät yhdessä, velallisella on oikeus vaatia tuomarilta sopimuksen mukauttamista uusiin olosuhteisiin; jos tämä ei ole mahdollista, velallinen voi purkaa sopimuksen, ja jatkuvien suoritusten sopimuksissa hän käyttää pääsääntöisesti irtisanomisoikeuttaan.
Laki sisältää lisäksi säännöksen, jonka mukaan "tätä pykälää sovelletaan myös ulkomaan valuutan määräisiin velkoihin", jolloin ne nimenomaisesti kuuluvat soveltamisalan piiriin. Sitä vastoin laissa ei ole säännelty, onko valuuttakurssin nousu yksinään katsottava kohtuuttomaksi suoritusvaikeudeksi; erityisesti ennakoitavuuden arvioinnin osalta neljä edellytystä on arvioitava erikseen kulloisessakin yksittäistapauksessa.
Pätevyyden tarkastelu
Pätemättömyys, tahdonmuodostuksen häiriöt ja yleiset sopimusehdot
Kaikki tekstiin kirjatut määräykset eivät tuota oikeusvaikutuksia. Sopimuksen tai yksittäisten määräysten pätevyys on arvioitava erikseen, ja näiden arviointien tulokset poikkeavat toisistaan.
Ehdoton pätemättömyys on vakavin seuraus. Sopimukset, jotka ovat lain pakottavien säännösten, hyvän tavan, yleisen järjestyksen tai henkilökohtaisten oikeuksien vastaisia taikka joiden kohde on mahdoton, ovat ehdottomasti pätemättömiä. Saman säännöksen toinen momentti sisältää osittaista pätemättömyyttä koskevan säännön: se, että jotkin sopimukseen sisältyvistä määräyksistä ovat pätemättömiä, ei vaikuta muiden määräysten pätevyyteen; jos kuitenkin on ilmeistä, ettei sopimusta olisi tehty ilman näitä määräyksiä, koko sopimus on ehdottomasti pätemätön. Laissa ei ole säännöstä siitä, että tuomioistuimen olisi otettava ehdoton pätemättömyys huomioon viran puolesta; tämä on kuitenkin hyväksytty oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä.
Tahdonmuodostuksen virheet vaikuttavat eri tavoin: tässä sopimus on solmittu ja syntyy oikeus olla sitomatta itseään sopimukseen. Laki sääntelee kolmea tilannetta — erehtymistä, petosta ja uhkausta. Olennaiset erehtymistapaukset on lueteltu laissa "erityisesti"-merkinnällä; luettelo ei ole tyhjentävä vaan esimerkinomainen, ja yksinkertaiset laskuvirheet on säännelty erikseen.
Petoksen osalta lain edellytys on tärkeä: petetty osapuoli ei ole sidottu sopimukseen, vaikka hänen erehtymisensä ei olisi olennainen. Kolmannen henkilön tekemä petos ja kolmannen henkilön tekemä uhkaus puolestaan noudattavat päinvastaista järjestelmää. Petoksessa edellytetään, että sopimuksen vastapuoli tiesi tai sen olisi pitänyt tietää petoksesta; uhkauksessa tällaista edellytystä ei ole — se, että vastapuoli ei tiennyt uhkauksesta, voi aiheuttaa ainoastaan kohtuussyistä vahingonkorvausvelvollisuuden.
Näissä tapauksissa oikeus olla sitomatta itseään sopimukseen on sidottu yhden vuoden määräaikaan: yksi vuosi siitä, kun erehtyminen tai petos on havaittu tai kun uhkauksen vaikutus on lakannut. Laki ilmaisee tämän määräajan seurauksen omalla tavallaan — jos osapuoli ei määräajassa ilmoita, ettei ole sidottu sopimukseen, tai ei vaadi takaisin antamaansa, hänet katsotaan hyväksyneeksi sopimuksen. Laki ei tässä käytä ilmaisua "oikeudenmenetysaika"; tämä on oppiin kuuluva nimitys. Laki säätää lisäksi, että petoksen tai uhkauksen vuoksi sitomattoman sopimuksen katsominen hyväksytyksi ei poista vahingonkorvausoikeutta; erehtymisen osalta korvausjärjestelmä on perustettu erillisessä pykälässä ja päinvastaiseen suuntaan — erehtynyt osapuoli voi olla velvollinen korvaamaan vastapuolen vahingon, jos hän on menetellyt tuottamuksellisesti.
Kohtuuton hyödyntäminen on neljäs valvontakriteeri — kumotun lain termiä "gabin" ei enää käytetä. Jos sopimuksessa on ilmeinen epäsuhta suoritusten välillä ja tämä epäsuhta on aiheutettu hyödyntämällä vahinkoa kärsineen ahdinkoa, harkitsemattomuutta tai kokemattomuutta, vahinkoa kärsinyt voi ilmoittaa, ettei ole sidottu sopimukseen, tai vaatia suoritusten välisen epäsuhdan korjaamista. Nämä kaksi mahdollisuutta ovat vaihtoehtoisia. Määräajan osalta laki on luonut kaksijakoisen järjestelmän: yhden vuoden ja joka tapauksessa sopimuksen tekemisestä lukien viiden vuoden määräajan. Yhden vuoden määräajan alkaminen ei ole sama kaikkien kolmen seikan osalta — harkitsemattomuudessa tai kokemattomuudessa lähtökohtana on havaitsemishetki, ahdingossa taas tämän tilanteen lakkaamisen hetki.
Edustusvalta on oma aiheensa ja yhtiöiden toiminnassa useimmin kiistelty seikka. Valtuudettoman edustajan tekemä sopimus ei sido edustettavaa, ellei tämä ole sitä vahvistanut. Jos vahvistusta ei tapahdu, vastapuoli voi vaatia vahinkonsa korvaamista, ja laki on asettanut todistustaakan valtuudettomalle edustajalle: edustaja vapautuu tästä vastuusta vain, jos hän osoittaa vastapuolen tienneen valtuuden puuttumisesta. Tästä syystä se, onko vastapuoli nähnyt valtuutusasiakirjan, vaikuttaa suoraan asian lopputulokseen.
Yleisiä sopimusehtoja koskeva järjestelmä valvoo yksipuolisesti laadittuja vakiosopimuksia. Sen ytimen muodostavat neljä säännöstä. Ensimmäinen on soveltamisalan valvonta: jotta vastapuolen etujen vastaiset yleiset sopimusehdot sisällytettäisiin sopimukseen, laatijan on ilmoitettava nimenomaisesti niiden olemassaolosta, annettava mahdollisuus tutustua niiden sisältöön ja vastapuolen on hyväksyttävä ne; muutoin näitä ehtoja pidetään sopimukseen sisältymättöminä. Toinen on kielto, joka toimii päinvastoin kuin yleinen pätemättömyysjärjestelmä: jos ehtoja pidetään sopimukseen sisältymättöminä, sopimuksen muu osa jää voimaan, eikä laatija voi väittää, ettei se olisi sitoutunut muihin ehtoihin ilman näitä määräyksiä. Kolmantena on se, että määräykset, jotka antavat laatijalle yksipuolisen oikeuden muuttaa vastapuolen vahingoksi jotakin ehtoa tai ottaa käyttöön uusia määräyksiä, pidetään sopimukseen sisältymättöminä. Neljäntenä on tulkintasääntö: monimerkityksiset yleiset sopimusehdot tulkitaan laatijan vahingoksi. Laissa todetaan lisäksi, että näiden ehtojen laajuudella, kirjasintyypillä tai muodolla ei ole merkitystä niiden luonnehdinnan kannalta, ja säädetään järjestelmän soveltuvan myös sellaisten henkilöiden ja yhteisöjen laatimiin sopimuksiin, jotka tarjoavat luvanvaraista palvelua, järjestelmän luonteesta riippumatta. Lisäksi laissa säädetään, että myös vakioehdot, jotka ovat vieraita sopimuksen luonteelle ja asian erityispiirteille, pidetään itsenäisellä perusteella sopimukseen sisältymättöminä, ja laissa on myös sisältöä koskeva valvontasäännös. Järjestelmä ei tässä suhteessa rajoitu neljään säännökseen.
Lopuksi eräs pakottava säännös: vanhentumista koskevissa yleisissä säännöksissä vahvistettuja määräaikoja ei voida muuttaa sopimuksella, eikä vanhentumisesta voida luopua etukäteen. Tämä kielto ei koske jokaista sopimustyyppiin liittyvää määräaikaa — yksityiskohdat käsitellään jäljempänä vanhentumista koskevassa jaksossa. Toisaalta tuomari ei voi ottaa vanhentumista huomioon omasta aloitteestaan, ellei siihen vedota — vanhentunutta vaatimusta ei tällä perusteella hylätä, jos vastapuoli ei esitä väitettä.
Määräajat
Sopimukseen perustuvien saamisten vanhentuminen
Sopimukseen perustuvien saamisten vanhentuminen eroaa sopimussuhteen ulkopuolisessa vahingonkorvauksessa sovellettavasta kaksitasoisesta järjestelmästä: tässä sovelletaan pääsääntöisesti yhtä ainoaa määräaikaa, joka alkaa siitä, kun saaminen erääntyy. Mitään tiedonsaantiin perustuvaa lyhyempää määräaikaa ei ole. Tämä on sopimukseen perustuvien saamisten yleinen sääntö; virhettä koskevat erityissäännökset sen sijaan kytkevät määräajan alkamisen luovutukseen, siirtoon tai omistusoikeuden siirtymiseen — tämä ero on esitetty taulukossa. Määräajan pituus vaihtelee sopimustyypin mukaan.
Yleissääntö on kymmenen vuotta, ellei laissa toisin säädetä. Laki on lisäksi säätänyt joukolle saamisia viiden vuoden määräajan ja luetellut ne tyhjentävästi yhdessä pykälässä — pykälässä ei ole mainintaa kuten "erityisesti", joka mahdollistaisi luettelon laajentamisen. Luetellut kuusi ryhmää ovat: kausittaiset suoritukset, kuten vuokra ja pääoman korko; majoitus- ja ravitsemuspalveluiden hinnat hotelleissa, ravintoloissa ja vastaavissa paikoissa; pienimuotoisista käsityötöistä ja vähittäismyynnistä johtuvat saamiset; yhtiön osakkaiden toisiltaan ja yhtiöltä olevat saamiset; toimeksianto-, komissio-, agentuuri- ja muun kuin kaupallisen välityssopimuksen perusteella syntyvät saamiset; sekä työsuoritussopimuksesta johtuvat saamiset — lukuun ottamatta tapauksia, joissa työnsuorittaja on syyllistynyt törkeään tuottamukseen. Saaminen, jota ei ole lueteltu, kuuluu yleisen määräajan piiriin, ellei erityissäännöksestä muuta johdu. Luettelossa oleva maininta "työsuoritussopimuksesta johtuvat saamiset" koskee sopimukseen perustuvia saamisia, kuten palkkiota; työsuorituksen virheellisyydestä johtuvat kanteet ovat erillisen säännöksen alaisia ja niillä on omat, alla olevassa taulukossa esitetyt määräaikansa.
| Saamisen peruste | Määräaika | Alku |
|---|---|---|
| Yleinen sääntö (jos laissa ei toisin säädetä) | 10 vuotta | erääntyminen |
| laissa tyhjentävästi luetellut kuusi saatavaryhmää | 5 vuotta | erääntyminen |
| Myydyn kohteen virhe (tavanomaisessa kaupassa) | 2 vuotta | Myydyn kohteen luovutus ostajalle |
| Rakennuskaupan virhe | 5 vuotta | omistusoikeuden siirtyminen |
| Rakennuksen kaupan virhe (myyjän törkeä tuottamus) | 20 vuotta | omistusoikeuden siirtyminen |
| Urakkasopimuksen virhe (lukuun ottamatta kiinteistöön kuuluvia rakennuksia) | 2 vuotta | luovutus |
| Urakkasopimuksen virhe (kiinteistörakennuksissa) | 5 vuotta | luovutus |
| Urakkasopimuksen virhe (urakoitsijan törkeä tuottamus) | 20 vuotta | luovutus |
Taulukon kolmatta ja neljättä riviä ei saa sekoittaa keskenään: yleisessä kaupassa sovellettava kahden vuoden määräaika alkaa, kun myyty esine luovutetaan ostajalle, ja myyjä voi halutessaan ottaa vastatakseen pidemmästä määräajasta; sitä vastoin lain rakennuksen myyntiä varten säätämä viiden vuoden määräaika on erillisessä säännöksessä, ja sitä sovelletaan vain, kun kyseessä on rakennus — tontti tai pelto, jolla ei ole rakennusta, eivät kuulu tämän rivin soveltamisalaan — ja määräaika alkaa omistusoikeuden siirtymisestä eli tapu-rekisteriin merkitsemisestä. Yleisessä kaupassa, jos myyjä on törkeän tuottamuksellisesti luovuttanut myydyn esineen virheellisenä, laki säätää ainoastaan, ettei kahden vuoden määräaikaa voida soveltaa, mutta se ei määrää korvaavaa määräaikaa; rakennuksen myynnin kahdenkymmenen vuoden määräaikaa ei saa sekoittaa tähän.
Urakkasopimuksessa puolestaan on kolme porrasta, jotka vaihtelevat virheellisen työn luonteen mukaan: muiden kuin kiinteistörakenteiden osalta kaksi vuotta, kiinteistörakenteiden osalta viisi vuotta ja jos urakoitsijalla on törkeä tuottamus, virheellisen työn luonteesta riippumatta kaksikymmentä vuotta.
Perusteettomasta edusta johtuvaa vaatimusta ei ole taulukossa, koska se ei perustu sopimukseen; mutta koska se on palautusvelvollisuuden peruste sopimuksen purkamisen ja suoritusesteen tilanteissa, sen määräaika on tunnettava. Tämä vaatimus vanhenee, kun on kulunut kaksi vuotta siitä, kun oikeudenhaltija sai tietää oikeudestaan vaatia palautusta, ja joka tapauksessa kymmenen vuotta siitä, kun rikastuminen tapahtui.
Tahdonmuodostuksen virheessä sovellettavaa yhden vuoden määräaikaa ei myöskään ole taulukossa, eikä sen tulisikaan olla: se ei ole vanhentumisaika. Sen seuraus on myös erilainen – määräajan kuluttua vaatimus ei vanhene, vaan osapuolen katsotaan vahvistaneen sopimuksen.
Taulukossa esitettyjen määräaikojen oikeudellinen luonne ei myöskään ole sama. Yleisiä vanhentumissäännöksiä koskevia määräaikoja ei voida muuttaa sopimuksella; sen sijaan yleisessä kaupassa virhettä koskevan kahden vuoden määräajan osalta laki nimenomaisesti säätää, että myyjä voi sitoutua pidempään määräaikaan. Jos tätä eroa ei huomioida, taulukosta tehdään virheellinen johtopäätös.
Vanhentumisajan kulumisen keskeytyminen ja katkeaminen ovat erillinen aihe. Laissa katkeamisperusteet on jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä on velallisen velan tunnustaminen, ja tämä ryhmä on lueteltu esimerkinomaisesti "erityisesti"-maininnalla: koron maksaminen, osittainen suoritus, pantin antaminen tai takaajan asettaminen. Toinen ryhmä on lueteltu tyhjentävästi — velkojan saatavan vieminen tuomioistuimen tai välimiehen käsiteltäväksi kanteella tai väitteellä, ulosottomenettelyn vireille paneminen tai saatavan ilmoittaminen konkurssipesälle. Katkeamisen jälkeen alkaa kulua uusi määräaika; jos velka on tunnustettu velkakirjalla tai vahvistettu tuomioistuimen tai välimiehen ratkaisulla, uusi määräaika on aina kymmenen vuotta.
Sen osalta, ketä vastaan katkeaminen vaikuttaa, on takaukselle erityinen sääntö: kun vanhentuminen katkeaa päävelallista vastaan, se katkeaa myös takaajaa vastaan, mutta sen sijaan katkeaminen takaajaa vastaan ei vaikuta päävelalliseen.
Sovittelu ei kuulu näihin perusteisiin — asianomaisen lain koko tekstissä ei esiinny sanaa "sovittelija". Sovittelumenettelyn aikana vanhentuminen keskeytyy, ei katkea; tämä seuraus on sovittelulaissa säädetty kahdella erillisellä säännöksellä, vapaaehtoisen sovittelun ja oikeudenkäynnin edellytyksenä olevan sovittelun osalta erikseen. Keskeytymisen ja katkeamisen välinen ero on käytännöllinen: keskeytyksessä määräaika ei nollaudu, vaan se jatkuu siitä, mihin se jäi.
Lopuksi, jos kanne on hylätty ennenaikaisena ja vanhentuminen on sillä välin kulunut umpeen, laki antaa kuudenkymmenen päivän lisäajan.
Ulkomainen liittymä
Sopimukset, joihin liittyy ulkomainen liittymä
Se, että osapuolet ovat sijoittautuneet eri maihin, että sopimus on täytettävä ulkomailla tai että tavara kuljetetaan rajojen yli, lisää sopimukseen ylimääräisen kerroksen: sovellettava laki ja toimivaltainen viranomainen on määritettävä erikseen. Alanyan kaltaisissa paikoissa, joissa matkailu ja ulkomaalainen väestö ovat keskittyneet, tämä aihe voi tulla kyseeseen kauppa-, palvelu- ja rakennussopimuksissa.
Sovellettava laki ja lainvalinta
Sopimuksesta syntyvien velkasuhteiden osalta kansainvälistä yksityisoikeutta koskeva lainsäädäntö on antanut osapuolten tahdolle laajan alan: sopimuksesta syntyvät velkasuhteet ovat sen lain alaisia, jonka osapuolet ovat nimenomaisesti valinneet. Myös lainvalinta, joka voidaan sopimuksen määräyksistä tai olosuhteista ymmärtää tavalla, joka ei jätä sijaa epäilykselle, on pätevä. Osapuolet voivat sopia, että valittua lakia sovelletaan sopimuksen kokonaisuuteen tai osaan, ja ne voivat tehdä tai muuttaa tämän valinnan milloin tahansa; sopimuksen tekemisen jälkeen tehty lainvalinta on pätevä taannehtivasti, mutta kolmansien osapuolten oikeudet säilyvät.
Jos lainvalintaa ei ole tehty, sopimukseen sovelletaan lakia, johon sillä on läheisin liityntä, ja laissa on tätä määrittämistä varten säädetty tunnusomaiseen suoritukseen perustuvasta olettamasta.
Lainvalinnan vapaudella on kaksi merkittävää rajoitusta. Kuluttajasopimusten ja työsopimusten osalta laissa on erityissäännökset, joilla turvataan se, että heikomman osapuolen oman lain pakottavien säännösten mukainen vähimmäissuoja säilyy. Työsopimuksia koskevaa säännöstä muutettiin 4 kesäkuuta 2025, ja tämä on ainoa muutos, joka kyseiseen lakiin on tehty 2007 jälkeen. Toinen rajoitus ovat yleinen järjestys ja välittömästi sovellettavat säännökset.
Kansainvälinen tavarakauppa
Türkiye'nin taraf olduğu Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista, jonka osapuoli Turkki on, tuli maassamme voimaan 1 elokuuta 2011, eikä Turkki ole tehnyt yleissopimukseen mitään varaumia.
Yleissopimusta sovelletaan tavaran kauppaa koskeviin sopimuksiin sellaisten osapuolten välillä, joiden liikepaikat sijaitsevat eri valtioissa, kahdessa tapauksessa: kun nämä valtiot ovat sopimusvaltioita tai kun kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen nojalla viitataan sopimusvaltion lakiin. Jälkimmäinen tapaus jää käytännössä helposti huomaamatta — yleissopimusta voidaan soveltaa, vaikka vastapuolen liikepaikka olisi muussa kuin sopimusvaltiossa.
On vielä yksi, vielä useammin huomaamatta jäävä seikka: vaikka osapuolet olisivat valinneet Turkin lain, yleissopimusta sovelletaan edelleen, koska yleissopimus on osa Turkin lakia. Yleissopimuksen soveltaminen voidaan kuitenkin nimenomaisesti sulkea pois; jos osapuolet eivät ole ottaneet tältä osin määräystä, yleissopimusta sovelletaan sopimussuhteeseen.
Yleissopimuksen soveltamisala on rajattu. Tavarat, jotka on ostettu henkilökohtaista tai perhekäyttöä taikka kotitarvetta varten — paitsi jos myyjä ei tätä tiennyt eikä hänen olisi pitänyt tietää — sekä huutokaupalla tehdyt kaupat, pakkotäytäntöönpanon tai muun lain nojalla tehdyt kaupat sekä arvopapereiden, jälkimarkkinakelpoisten instrumenttien ja rahan, alusten, veneiden, ilmatyynyalusten ja ilma-alusten sekä sähkön kauppa jäävät soveltamisalan ulkopuolelle. Lisäksi sopimukset, joiden pääasiallinen suoritus on työvoiman tai palvelun tarjoaminen, eivät kuulu yleissopimuksen piiriin; tämä määräys on ratkaiseva tapauksissa, jotka sijoittuvat kauppasopimuksen ja urakkasopimuksen rajalle. Myöskään sopimuksen pätevyyttä ja tavaroiden omistuksen siirtymistä koskevat kysymykset eivät kuulu yleissopimuksen piiriin, vaan ne ratkaistaan sovellettavan kansallisen lain mukaan.
Kaksi seikkaa ovat ratkaisevia käytännössä: yleissopimus ei edellytä muotovaatimusta sopimuksen syntymiselle, ja ostajan virheilmoitukselle asetetut määräajat poikkeavat kansallisesta laista. Lisäksi on säädetty erikseen, että tilanteissa, joissa myyjä tiesi virheestä tai ei voinut olla tietämättä siitä, myyjä ei voi vedota näihin määräaikoihin.
Toimivalta, välimiesmenettely ja vakuus
Sopimuksissa, joissa on ulkomainen liittymä, osapuolet voivat sopia, että niiden välinen riita ratkaistaan vieraan valtion tuomioistuimessa. Laki ei ole edellyttänyt tältä sopimukselta kirjallista muotoa, vaan on säätänyt, että sopimus on pätevä, jos se voidaan näyttää toteen kirjallisella todisteella. Kysymykset, jotka kuuluvat Turkin tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan, eivät kuulu tämän säännöksen piiriin. Laki on lisäksi säätänyt, että yksittäisiä työsopimuksia, kuluttajasopimuksia ja vakuutussopimuksia koskevissa kanteissa sovittua toimivaltaa ei voida syrjäyttää osapuolten sopimuksella.
Välimiesmenettely on kaupallisissa sopimuksissa yleisimmin käytetty vaihtoehto. Riidoissa, joissa on ulkomainen liittymä ja joiden välimiesmenettelyn paikaksi on määrätty Turkki, sovelletaan kansainvälistä välimiesmenettelyä koskevaa lainsäädäntöä; sama tulos seuraa myös silloin, kun osapuolet sopivat tämän lainsäädännön soveltamisesta. Välimiessopimuksen on oltava kirjallinen. Laki on rajoittanut soveltamisalaansa kahdessa kohdassa: riidoissa, jotka koskevat Turkissa sijaitseviin kiinteistöihin kohdistuvia esineoikeuksia, sekä riidoissa, jotka eivät kuulu osapuolten määräämisvaltaan, kansainvälistä välimiesmenettelyä koskevaa lainsäädäntöä ei sovelleta. Jos välimiessopimus on olemassa, kanteen edellytyksenä tapahtuvaa sovittelua koskevia säännöksiä ei sovelleta.
Vakuuden osalta on olemassa kaksi erillistä järjestelmää, joita ei tule sekoittaa keskenään. Prosessilainsäädännön mukainen vakuusvelvollisuus koskee kantajaa, joka on Turkin kansalainen ja jolla ei ole tavanomaista asuinpaikkaa Turkissa. Ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden osalta on kansainvälistä yksityisoikeutta koskevassa lainsäädännössä erillinen säännös: ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, jotka nostavat kanteen Turkin tuomioistuimessa, osallistuvat oikeudenkäyntiin tai panevat täytäntöönpanomenettelyn vireille, on asetettava tuomioistuimen määräämä vakuus oikeudenkäynti- ja täytäntöönpanokulujen sekä vastapuolelle aiheutuvan vahingon korvaamiseksi. Koska tässä säännöksessä ei ole "tavanomaista asuinpaikkaa" koskevaa edellytystä, sen soveltamisala on laajempi kuin prosessilainsäädännön säännöksen. Tuomioistuin vapauttaa vakuuden asettamisesta vastavuoroisuuden periaatteen mukaisesti.
Ulkomailla olevalle vastaajalle tiedoksianto tehdään pääsääntöisesti kyseisen maan toimivaltaisen viranomaisen välityksellä ja Turkin osapuolena olevien kansainvälisten sopimusten puitteissa; jos vastaanottaja on Turkin kansalainen, tiedoksianto voidaan tehdä myös kyseisessä paikassa toimivan Turkin suurlähetystön tai konsulaatin välityksellä — tämä ei ole pakollinen vaan vaihtoehtoinen menettelytapa. Tämä menettely pidentää oikeudenkäynnin kestoa merkittävästi, ja se on otettava huomioon jo kanteen suunnittelussa.
Ulkomaisten päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano
Ulkomaisen tuomioistuimen päätöksen perusteella ei voida aloittaa suoraan täytäntöönpanomenettelyä Turkissa; ensin on hankittava toimivaltaiselta turkkilaiselta tuomioistuimelta tenfiz-päätös eli päätös sen julistamisesta täytäntöönpanokelpoiseksi. Toimivaltainen tuomioistuin on asliye-tuomioistuin, ja nämä kanteet käsitellään yksinkertaisessa oikeudenkäyntimenettelyssä. Tunnustaminen mahdollistaa päätöksen hyväksymisen lopullisena todisteena tai oikeusvoimaisena tuomiona; täytäntöönpanokelpoisuus taas edellyttää tenfiz-päätöstä.
Yksi laissa "täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisen edellytykset" -otsikon alla säännellyistä edellytyksistä on vastavuoroisuus; tämä edellytys voidaan täyttää vastavuoroisuuteen perustuvalla sopimuksella, asianomaisessa valtiossa Turkin tuomioistuinten ratkaisujen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisen mahdollistavalla lain säännöksellä tai tosiasiallisella käytännöllä. Laissa on nimenomaisesti säädetty, ettei tätä edellytystä vaadita tunnustamisen yhteydessä. Muihin edellytyksiin kuuluvat, että ratkaisu on annettu asiassa, joka ei kuulu Turkin tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan, ettei se ole selvästi vastoin yleistä järjestystä ja että henkilö, jota vastaan täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista haetaan, on kutsuttu tai edustettuna asianmukaisesti. On myös otettava huomioon, että muutoksenhaku keskeyttää täytäntöönpanon.
Ulkomaisten välitystuomioiden osalta sovelletaan erillistä järjestelmää, ja laissa käytetään siinä yhteydessä termiä hylkäämisperusteet eikä termiä "tunnustamisen edellytykset". Yleissopimus ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta (New Yorkin yleissopimus), jonka osapuoli Turkki on, tuli Turkissa voimaan 30 syyskuuta 1992, ja Turkki on tehnyt kaksi varaumaa: se on ilmoittanut soveltavansa yleissopimusta ainoastaan sellaisiin tuomioihin, jotka on annettu sopimusvaltion alueella, ja ainoastaan sellaisiin riitoihin, joita pidetään kaupallisina. Sen vuoksi on tärkeää ottaa tunnustamis- ja täytäntöönpanovaihe huomioon jo alusta lähtien, kun kauppasopimuksissa sovitaan välityslausekkeesta.
Arviointiperusteet
Sopimusriitojen arviointikriteerit
Sopimusriidassa noudatettava menettely määräytyy sen mukaan, mihin tyyppiin sopimus kuuluu, onko se pätevästi tehty, millainen rikkomus on luonteeltaan, mitä todisteita on käytettävissä ja kuinka paljon aikaa on kulunut saatavan erääntymisestä. Tässä arvioinnissa tarkastellaan yhdessä sopimuksen tekstiä, sen liitteitä sekä mahdollista puitesopimusta, tilauksia ja toimitusasiakirjoja, laskuja ja maksutositteita, kirjeenvaihtoa ja ilmoituksia.
Sopimuksen valmisteluvaiheessa etusija annetaan riitojen ennaltaehkäisylle: oikeudet ja velvollisuudet, suoritusajankohta ja -paikka, viivästyksen seuraukset, sopimussakko, vakuudet, sopimuksen päättämistä ja sopimuksesta vetäytymistä koskevat tilanteet, sovellettava laki sekä riidanratkaisumenettely on kirjattava selkeästi sopimustekstiin, sillä nämä seikat määrittävät myöhemmän vaiheen. Yksipuolisesti laadituissa vakiosopimusteksteissä yleisten sopimusehtojen valvonta on otettava huomioon jo alusta alkaen.
Kussakin asiassa määritetään erikseen, mitä ennen kanteen nostamista suoritettavia vaiheita sovelletaan kuhunkin vaatimukseen; koska oikeudenkäynnin edellytyksenä olevan sovittelun soveltamisala vaihtelee riidan tyypin mukaan, samassa asiassa eri vastaajiin voi soveltua erilaisia ennakkomenettelyvaatimuksia.
Asioissa, joissa on ulkomainen osapuoli tai ulkomainen liittymä, arvioidaan lisäksi sovellettava laki, toimivalta, välimiesmenettely, vakuudet, tiedoksianto sekä ulkomaisten ratkaisujen tunnustaminen ja täytäntöönpano.
Yksittäisissä riidoissa oikeudellinen arviointi vaihtelee sopimuksen ja rikkomuksen erityispiirteiden mukaan.
Toimiston palvelualueisiin kuuluvat sopimusoikeudesta johtuvat riidat. Konsultaatiopyyntöä varten voit ottaa yhteyttä yhteystiedot-sivun kautta.
Usein kysyttyä
Usein kysytyt kysymykset
Onko sopimus tehtävä kirjallisesti?
Pääsääntöisesti ei. Laki säätää, että sopimusten pätevyys ei ole sidottu mihinkään muotoon, ellei laissa toisin säädetä. Asiassa on kuitenkin kaksi eri kysymystä. Ensinnäkin joidenkin sopimusten osalta laissa on säädetty muotovaatimuksesta — takauksen on oltava kirjallinen, kun taas kiinteistön kauppa ja kiinteistön kauppaa koskeva esisopimus on tehtävä virallisessa muodossa. Jos muotovaatimusta ei noudateta, sopimus ei synnytä oikeusvaikutuksia. Toiseksi on kysymys todistamisesta: prosessilaissa säädetyn rahamääräisen rajan ylittävät oikeustoimet on todistettava asiakirjalla, eikä asiakirjaan perustuvaa väitettä vastaan voida kuulla todistajaa. Ongelma ei siis useinkaan ole sopimuksen pätevyys, vaan sen olemassaolon ja sisällön todistaminen.
Voiko sähköposti- tai viestinvaihto korvata sopimuksen?
Sopimukset, joita ei koske muotovaatimus, voidaan solmia myös kirjeenvaihdolla; tahdonilmaisu voi olla nimenomainen tai konkludenttinen. Todistamisen osalta on kuitenkin tehtävä ero. Turvallisen sähköisen allekirjoituksen sisältävät tiedot rinnastetaan asiakirjatodisteeseen, ja ne tuottavat kaikki käsin tehdyn allekirjoituksen oikeusvaikutukset. Sähköpostien, tekstiviestien ja viestinvaihtotallenteiden osalta lainsäädännössä ei ole erityistä säännöstä; ne ovat prosessilain tarkoittamia asiakirjoja, mutta eivät asiakirjatodisteita. Tietyin edellytyksin ne voivat kuitenkin muodostaa todisteen alkuna pidettävän näytön, jonka perusteella todistajaa voidaan kuulla. Kirjeenvaihtoa ei siksi pidä pitää yksinään riittävänä, vaan sitä on arvioitava yhdessä maksu- ja luovutustositteiden kanssa. Lisäksi toimia, jotka laissa on säädetty viralliseen muotoon tai erityiseen menettelytapaan sidotuiksi — kuten kiinteistön luovutusta, kiinteistön kauppaa koskevaa esisopimusta ja takausta — ei voida tehdä edes turvallisella sähköisellä allekirjoituksella.
Vastapuoli ei suorita maksua, mitä minun pitäisi tehdä?
Ensimmäinen askel on saattaa velallinen viivästykseen. Sopimukseen perustuvissa velvoitteissa viivästyminen edellyttää yleensä maksukehotusta; jos suorituspäivä on määrätty osapuolten yhteisellä sopimuksella, kehotusta ei tarvita. Kehotus määrittää sekä viivästyskoron alkamisen että sen, milloin vaihtoehtoiset oikeussuojakeinot tulevat käytettäviksi. Jos suorituksesta kieltäydytään tai sopimuksesta halutaan vetäytyä, laki edellyttää lisäksi kohtuullisen määräajan antamista ja valinnan ilmoittamista viipymättä. Oikeudenkäyntivaiheessa ratkaistaan riidan tyypin perusteella, onko sovittelu oikeudenkäynnin edellytys; tämä ei ole kaikkia saatavia koskeva yhtenäinen sääntö. Jos käytettävissä on allekirjoitettu ja tunnustettu velkakirja, myös suoraa ulosottomenettelyä voidaan arvioida.
Voinko irtisanoa sopimuksen yksipuolisesti?
Tämä riippuu siitä, onko sopimus jatkuva- vai kertasuoritteinen, sekä irtisanomisen perusteesta. Jatkuvasti täytettävissä sopimuksissa ja silloin, kun sopimuksen täyttäminen on aloitettu, laki varaa velkojalle oikeuden irtisanoa sopimus velallisen viivästyessä. Kertasuoritteisissa sopimuksissa vastapuolen viivästyessä sovelletaan yleensä sopimuksesta vetäytymistä, jota varten on ensin annettava kohtuullinen määräaika ja sen jälkeen ilmoitettava valinnasta viipymättä. Jos sopimuksessa on irtisanomisoikeuden myöntävä määräys, sitä sovelletaan ensisijaisesti. Ilman pätevää syytä tehty irtisanominen voi antaa vastapuolelle oikeuden vahingonkorvausvaatimukseen. Tästä syystä ennen ilmoituksen lähettämistä on määritettävä, mitä oikeutta käytetään — valinta on usein peruuttamaton.
Sopimussakko on erittäin korkea – voidaanko sitä alentaa?
Lähtökohtaisesti kyllä. Lain sanamuoto on selvä: "Tuomioistuin alentaa kohtuuttomana pitämäänsä sopimussakkoa viran puolesta." Laki ei tässä käytä muotoa, joka jättäisi alentamisen tuomioistuimen harkintaan. On kuitenkin tärkeä rajoitus: kauppalainsäädännössä on säädetty, että kauppiaan asemassa oleva velallinen ei voi pyytää tuomioistuimelta kohtuuttoman sopimussakon alentamista. Näiden kahden säännöksen suhdetta ei ole laeissa selvästi ratkaistu, ja samassa sopimuksessa kauppiaan ja muun kuin kauppiaan asema on erilainen. Sopimussakon laji vaikuttaa myös lopputulokseen: lähtökohtaisesti velkoja voi vaatia joko suoritusta tai sopimussakkoa; molempien vaatiminen yhdessä on sidottu vain poikkeukselliseen edellytykseen.
Olen mennyt takaukseen, kuinka kauan olen vastuussa?
Ensin tarkastellaan muotoa: takauksen on oltava kirjallinen, ja takaajan vastuun enimmäismäärä, takauspäivä sekä mahdollinen tahto olla yhteisvastuullinen takaaja on kirjoitettava takaajan omalla käsialalla; näitä edellytyksiä noudattamaton takaus ei ole pätevä. Naimisissa olevien osalta edellytetään lähtökohtaisesti puolison kirjallista suostumusta, ja tämä suostumus on annettava ennen sopimuksen tekemistä tai viimeistään sen tekemisen hetkellä. Tämä sääntö ei ole kategorinen — kaupparekisteriin merkityn liikkeenharjoittajan sekä kauppayhtiön osakkaan tai johtajan liiketoimintaan tai yhtiöön liittyen antamissa takauksissa, rekisteriin merkittyjen käsityöläisten ja ammatinharjoittajien ammatilliseen toimintaansa liittyvissä takauksissa ja eräissä luottotyypeissä puolison suostumusta ei edellytetä. Molemmat edellytykset tarkastellaan yhdessä: rekisterimerkintä ja se, että takaus liittyy liiketoimintaan tai yhtiöön; pelkkä asema ei riitä; jos sama henkilö takaa kolmannen henkilökohtaisen velan, puolison suostumus tarvitaan edelleen. Keston osalta laissa on säädetty enimmäisaika luonnollisen henkilön takaukselle; kun aika päättyy, takaus lakkaa itsestään, ja määräaika alkaa kulua takaussopimuksen tekemisestä. Jatkaminen on mahdollista vain aikaisintaan vuotta ennen päättymistä ja takauksen muotovaatimusten mukaisella kirjallisella ilmoituksella. Oikeushenkilön takaukselle tällaista enimmäisaikaa ei ole.
Onko sovitteluun mentävä ennen kanteen nostamista?
Se vaihtelee riidan tyypin mukaan, ja tässä on yleinen väärinkäsitys: kaikki rahamääräistä saatavaa koskevat kanteet eivät kuulu yleisen pakollista sovittelua koskevan oikeudenkäynnin edellytyksen piiriin. Soveltamisala määräytyy neljän eri järjestelmän mukaan. Kauppaoikeudellisissa riita-asioissa sovittelu on oikeudenkäynnin edellytys rahamääräistä saatavaa, vahingonkorvausta, vastustamisen kumoamista, kielteisen vahvistusratkaisun saamista ja perusteettoman suorituksen palauttamista koskevissa kanteissa — kolme viimeksi mainittua kannelajia lisättiin soveltamisalaan vuonna 2023. Työriidoissa sovittelu on oikeudenkäynnin edellytys, lukuun ottamatta työtapaturmasta ja ammattitaudista johtuvia vahingonkorvauskanteita. Kuluttajariidoissa sovittelu on oikeudenkäynnin edellytys; poikkeuksia on viisi, muun muassa kuluttajariitalautakunnan toimivaltaan kuuluvat asiat sekä kuluttajasopimuksena pidettävän kiinteistön omistusoikeutta koskevat riidat. Lisäksi sovittelu on oikeudenkäynnin edellytys vuokraa, yhteisomistuksen purkamista, asunto-osakeyhtiö- ja kiinteistöyhteisöasioita sekä naapuruussuhteita koskevissa riidoissa. Sopimusriidassa, joka ei kuulu näihin neljään järjestelmään, sovittelu ei ole pakollista. Jos asiassa on välityssopimus, näitä säännöksiä ei sovelleta lainkaan; turvaamistoimia ja takavarikkoa koskevien vaatimusten esittämistä ei myöskään tarvitse lykätä menettelyn vuoksi. Jos kanne nostetaan ilman, että sovittelijaan on ensin otettu yhteyttä, se hylätään prosessuaalisin perustein ilman muita toimenpiteitä.
Valuuttakurssi nousi – voidaanko sopimusta mukauttaa?
Laki ei kategorisesti hyväksy eikä kiellä tätä mahdollisuutta. Kohtuuttoman suoritusvaikeuden säännös edellyttää neljän edellytyksen täyttymistä samanaikaisesti: sopimuksen tekohetkellä ennakoimattoman ja ennakoimattomaksi jäävän poikkeuksellisen tilanteen ilmaantumista, sitä, ettei tilanne johdu velallisesta, että tilanne muuttaa suorituksen velallisen kannalta niin epäedulliseksi, että suorituksen vaatiminen häneltä olisi rehellisyyden ja hyvän uskon periaatteiden vastaista, sekä sitä, ettei velallinen ole vielä täyttänyt velvollisuuttaan tai että hän on täyttänyt sen oikeutensa pidättäen. Laki ottaa ulkomaanrahan määräiset velat nimenomaisesti soveltamisalaan toteamalla: "Tätä säännöstä sovelletaan myös ulkomaan rahan määräisiin velkoihin". Laissa ei kuitenkaan todeta, että pelkkä valuuttakurssin nousu täyttäisi nämä edellytykset; erityisesti ennakoitavuutta arvioidaan erikseen kussakin tapauksessa. Jos edellytykset täyttyvät, velallinen voi pyytää tuomioistuimelta sopimuksen mukauttamista; jos se ei ole mahdollista, hän voi purkaa sopimuksen, ja jatkuvasti täytettävissä sopimuksissa sopimus voidaan irtisanoa.
Tämän sivun tiedot ovat yleisluonteisia ja tarkoitettu ainoastaan tiedoksi, eivätkä ne muodosta oikeudellista lausuntoa tai neuvontaa. Koska kunkin yksittäistapauksen olosuhteet poikkeavat toisistaan, oikeudellinen arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti.
Sivulla olevat tiedot on julkaistu Turkin asianajajaliittojen liiton mainontakieltosäännösten mukaisesti toimiston toimialoista tiedottamiseksi ilman, että tällä tarkoitetaan erityisosaamista; tarkoituksena ei ole hankkia toimeksiantoja.
Tämän sivun tarkasteleminen tai yhteydenotto sivulla olevien linkkien ja yhteystietojen kautta ei tarkoita, että asianajajan ja yhteydenottajan välille olisi syntynyt toimeksiantosuhde tai että toimeksianto olisi hyväksytty.
Sivulla olevat tiedot ja määräajat on laadittu 4 syyskuuta 2026 voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Koska lainsäädäntö voi muuttua, määräajat on aina laskettava ajantasaisen lain tekstin perusteella.
Sopimuksista johtuvissa oikeusriidoissa noudatettava menettely voi vaihdella sopimuksen tyypin, osapuolten velvoitteiden, rikkomuksen luonteen ja käytettävissä olevien asiakirjojen mukaan. Siksi sopimusta laadittaessa tai riidan synnyttyä sen arvioinnin yhteydessä on tärkeää tarkastella sopimusehtoja selkeästi ja asianmukaisesti, määrittää oikeudet ja velvoitteet sekä toteuttaa tarvittavat toimet määräajassa.
Merve Kartal
Asianajaja